Kauankos tämä päiväkirja on ollut olemassa.. neljä vuotta? Aika avoimesti olen kertonut angsteistani, järjettömistä ihastuksistani (oih, nalleupseeri!) ja muuten vain tylsistä, kuumista kesäpäivistä, kun mitään ei tapahdu ja Viivi Avellanin hiustenleikkaus ylittää uutiskynnyksen. Pari ihmistä on tullut kertomaan, että ovat löytäneet journalini sattumalta ja tunnistaneet minut kirjoitusteni perusteella. Sinänsä ei vaadita ehkä salapoliisintaitoja selvittää, kuka olen. Enkä ole ajatellut, että sillä olisi merkitystä, jos joku tietääkin, että tykkään maihareista. Tai että juon joskus liikaa olutta, tai että elätän itseni istumassa tiedotustilaisuuksissa.

Eikä sillä taida olla väliä vieläkään. Olen vain huomannut, että valitsen yhä useammin Livejournalin "protectecd" -vaihtoehdon. Vain kavereille, sen sijaan että tekstiä voisivat lukea kaikki jotka sivuni googlen kautta löytävät. En tiedä, miksi olen muuttanut tapojani. Vanhuus iskee. Arkuus. Mitäpä minulla olisi pelättävää, mutta. Jokin vain häiritsee. Tai ei, häiritseminen on liian voimakkaasti sanottu. On vain sellainen "tunne" (tunnevammainen yrittää selittää tunteitaan, tämä on sitten lopputulos).

Joten, kokeillaan nyt vähän aikaa ainakin näin. Friends Only. Jos saan sydämeni rauhoitettua enkä enää lankea repostelemaan ihmisillä, jotka saatetaan myös tunnistaa, voinen palauttaa journalini yleiseksi. Siihen asti, bye bye, te satunnaiset lukijat (uskottelen sitkeästi itselleni, että tätä joku lukisikin).

Mitä opin tänään?

Jos halua tuntea olonsa holhotuksi neidoksi, kannattaa mennä betonitehtaalle kesäisissä remmikengissä. Ympärillä on samantien kolme äijänkörilästä huolehtimassa, ettei vain "pikkunilkkaset" nyrjähdä.

Ihan kohteliasta joo, mutta... Opin kävelemään kahdella jalalla jo lapsena. Olihan siellä laudankappaleita ja metalliromua lattioilla, mutta toistaiseksi silmät ovat päässä ja näkökyky tallella. Olisivatko pikkunilkkaseni olleet vaarassa, jos minulla olisi ollut tennarit jalassa? Tai munat housuissa?

Sipsutin sipsutin. Isossa kypärässä ja liioitellun suuressa turvaliivissä oli hölmö ja äärettömän pikkuriikkinen olo. (Olisi ollut edes hyvännäköisiä äijänköriläitä, jonka käsivarsille voisi sipsutella ja taktisesti "kompastua", mutta ei.) Nyt vain ärsytti se päässä keikkuva jättikypärä ja omat lakatut varpaankynnet. Neiti mikä neiti. :P

"Why is it that, as a culture, we are more comfortable
seeing two men holding guns than holding hands?" - Ernest Gaines

We would like to know who really believes in gay rights on livejournal.
There is no bribe or a miracle or anything like that. If you truly believe
in gay rights, then repost this and title the post as "Gay Rights". If you
don't believe in gay rights, then just ignore this. Thanks.

-----------------------------------------------------------

Löytyi tämmöinenkin. Tiiä sitten, mitä merkitystä tuon itsestäänselvyyden ilmoittamisella on. Tuskin mitään, sanoisin. Mutta onpahan nyt tuossa.

Kuolema tulee....

Eilen Tampereella. Haettiin Incanukselta kone (kiitokset siitä) ja käytiin nopeasti A:n kanssa jäätelöllä. Ostoksilla muun muassa Radiokirppiksellä ja US Eaglessa (oikeasti, on olemassa tuon niminen kauppa). Nuuhkin salaa univormuntakkeja kun musu kävi läpi jotain paitakasaa. Olen säälittävä, mutta se sellainen univormukangas on vain niin ihanan karheaa ja ihanaa. Ostin itselleni nahkaisen pullokassin. Sellaisen, johon saa yhden pullon ja remmillä olalle roikkumaan. Tulevia kyykän mm-kisoja ja vappuja varten. Radiokirppikseltä löytyi kasa vanhoja lehtiä. Niin, ja Swamp Musicissa oli ihan pakko-pakko käydä. Tällä kertaa mukaan lähti vain kaksi(!) levyä.

Kierrätin musua oikein kunnolla kliseebaareissa. Ohranjyvässäkin. Plevnassa testasimme oluita hieman turhankin reippaasti, mutta sentään söimme välillä. Musu naureskeli, että voisi itkeä onnesta, kun isorintainen nainen tuo oluttupa-mekossaan pöytään litran tuopin olutta ja pannun täynnä makkaroita. Elämän pieniä iloja. Samanlaisen ilon löysimme paikan pähkinäsnapsista. Hyvää, ja tuhoisaa.

Päädyimme kotimatkalle aseman R-kioskin kautta. Myyjä naureskeli, kun jonossa on kolme ihmistä kaljapäkkien kanssa vilkuilemassa kelloa. Hyvin ehtii, kello on vasta kahta vaille yhdeksän, nainen vakuutteli. Niin ehtikin. Ei olisi tarvinnut, jälkikäteen ajateltuna. Bussissa menimme teinimeiningillä takaosaan, jossa oli kolme nuorukaista omien kaljojensa kanssa. Hauskaa seuraa, puhuttiin ummet ja lammet. Yksi näytti ihan siltä Idols-Hevi-Arilta. Kielsi olevansa Idols-Hevi-Ari. Bussikuski oli rennolla tuulella ja heitti huonoa läppää.

Olin kuulemma vaatinut, että menemme jatkoille Marilyniin. Jossain vaiheessa kotimatkaa törmäsimme R:ään. Toivottavasti en sanonut mitään noloa, näytin taatusti jo tarpeeksi nololta ilman kommmentteja hänen *uih* käsivarsistaan. Kotona sammahdin lattialle, musu oli taiteillut minut jotenkin sänkyyn. Syytän niitä pähkinäsnapseja.

Nyt pohdimme, mihin lähtisimme krapulapizzalle. Olen saanut jo kolme limsalasia pysymään alhaalla. Go me. En enää ikinä, ikinä juo väkeviä. Tää, jos mikä, on teiniä. M oli oikeassa. Kun 30 lähestyy, meno teinistyy.

-------------------------------------------------------

Muoks. Laukusta löytyi lautasliina, jossa luki Seppo ja puhelinnumero. Unohdin vallan, että törmäsimme Plevnassa Seppoon, jonka kanssa juttelimme muun muassa hirvenpyynnistä. Minäkin, kuin paras asiantuntija. Sepon numeron sain, jotta voin levittää kotiseudulla sanaa kuopiolaisesta(?) miehestä, joka haluaa ostaa kaiken hirvenlihan mitä käsiinsä saa. Seppo oli mukava ja reilu mies. Hihiteltiin musun kanssa hetki, että näin sitä vaan on laukussa baari-illan jälkeen vieraiden miesten puhelinnumeroita. Teinixii. :P

--------------------------------------------------------

Muoks 2. Unohdin. Leatherheavenista löytyi maailman ihanin takki (en tosin ostanut sitä, vähän tyyris). Liituraitaa, pitkä ja pitsiä helmassa. Musun mielestä vähän teinimäinen. Jep. Tuli tämäkin nähtyä, hingun teinitakkia.

Kävin tänään syömässä taas kauppahallin italialaisessa. Siinä, jossa se söötti tarjoilijapoika tervehtii jo kaukaa iloisesti ja tietää, mitä olen tilaamassa. Aina jaksaa hymyillä ja flirttailla, samoin kuin isänsä(?). Viimeksi nolotti niin raakasti se höpöttely ja vitsailu "ai tilaat taas tätä, enpä olisi arvannut", etten ole tarkoituksella käynyt pariin viikkoon syömässä siellä. Mieli on kyllä tehnyt niitä herkkuja, mutta olisin taas vaan punastellut ja nauranut, kun kaksi nappisilmää vitsailee kilpaa yksipuoliselle ruokavaliolleni. Ei saa kiusia tolleen, mää nolostun.

No, tänäänpä sitten kävin, kun en enää kestänyt olla erossa. Awwww. Vanhaherra kysyi oikeasti huolissaan, että kuinka olen voinut, kun minua ei ole näkynyt. Että on kuulemma harmittanut, kun ei näin iloista asiakasta ole käynyt pariin viikkoon. Sydänhymiöitä, sydänhymiöitä. Tykkään charmanteista sedistä, jotka iskevät silmää. Heikkouteni. Käyn ensi viikolla ainakin kerran, mutta lupaan tällä kertaa tilata jotain muuta.

Selvästi piristyneenä kävin vielä uuden sarjakuvakaupan avajaisissa. Mukaan olisi tarttunut ainakin pari, kolme albumia, mutta heilläpä ei käynyt korttini eikä minulla ollut käteistä. Damn. No, ehtiihän sinne uudelleen. Underground Ullakko, Blue Cow'n yläkerrassa. Suosittelen. Sarjakuvia ja marginaalimusiikkia. Avajaisissa mansikkaboolia, suklaamuffinsseja ja suhteellisen häröjä puhunut Veltto Virtanen. En ikävä kyllä ehtinyt jäädä kuuntelemaan, muuttuivatko puheet jossain vaiheessa tolkullisemmaksi. Hihittelin pitkään jonkun levynkansitaiteilijan näkemyksille Oulusta ja sain mukaan ilmaisen Leppiz-albumin.

Olen hymyillyt tänään jo vähän liikaa. Ei ole tervettä tämmöinen tyhjännauraminen.

Musun kaverilla on häät lähipäivinä. Messut lähestyvät. Molemmissa tilaisuuksissa täytyisi näyttää edustavalta, mutta kun en osaa ehostaa. Mikä keinoksi - no mutta, ripsien ja kulmien värjäys & muotoilu! Ovatpahan naamakarvat ainakin jonkin aikaa sen näköiset, että osaisin käyttää kulmakynää ja sitä hirveää laitetta, jota ripsienkääntäjäksi sanotaan.

Selitän kärsivällisesti tädille, että koska en meikkaa, like you know, never, niin olisi kiva jos kulmia ei värjättäisi raakan tummiksi. Ettei näytä hassulta, kun naturaali-Thali vaihtuu kohtalokkaaksi vamppi-Thaliksi. Joo joo, vaaleanruskea sopii hyvin kalpeaan(!) ihoosi ja asia selvä. Kalpeakin vielä, s-tana.

Sitten alkaa tuska. Silmiä kirvelee. Polttelee suorastaan. Kuulemma ei haittaa, jos kipu ei ole sietämätöntä. No mistä minä tiedän, paljonko silmäni sietävät kirvelyä? Niitä kirvelee, kiitos. Täti pyyhkii simmujani vanutupoilla ja sanoo polttelun olevan normaalia, menee kuulemma ohi. Äck. Seuraavaksi alkaa nypintä. TUSKAA! KIPUA! Miten saatanassa naiset tekevät tuota päivittäin? Se sattui enemmän kuin tatuointi! Ottaisin mieluummin tusinan tatuointeja kuin istuisin enää siihen tuolille sätkimään. Mahtoi näyttää koomiselta, kun puren huulta ja puristan käsiä yhteen rystyset valkoisena, etten hytkyisi joka nyppäyksen kohdalla. Silmäkulmista valuu vettä. Kiltti täti sai minut itkemään.

"Sulla on niin harvassa näitä kulmakarvoja, että piti vähän ottaa enemmän että saan kulmiin kaarevuutta." Nyökyttelen, vaikken tajua mitään. Jos minulla on vähän karvoja, miten se auttaa tilannetta että niistä nypitään loputkin pois? Ei vaan tajuu. Saan käteeni peilin, jotta näkisin "kaarevan muodon". Kunhan näköaisti palautuu sumun seasta, näytän (taas!) hämmentyneeltä pöllöltä. "Laitoin vaaleanruskean sekaan tummanruskeaa ja harmaata väriä." No niin näköjään teit.

Voi kyrpä, etten sanoisi. Milloin sitä oppii. Tämä oli nyt kolmas (ja kivuliain) kerta elämässäni, kun laitoin ripseni ja kulmani. Kahdella kerralla kolmesta olen näyttänyt Brezhnevin sukulaistytöltä. Ei enää ikinä. Ei. Eijeieijeiei.

Kävin äsken vessassa ja säikähdin itseäni. Työkaveri väittää, ettei hän edes huomannut kulmien muuttunutta väriä. Pidän siitä, että ihmiset valehtelevat päin naamaa lohduttaakseen minua. Pomo meinasi revetä nauruun, mutta sai tahdikkaasti nielaistua hihityksensä. Kohteliasta.

-------------------------

Päivä ei sentään ole ollut ihan katastrofi. Sain messujen passin, kaksi kirjaa pilkkahintaan, säästyin moitteilta vaikken laittanut eilen öljyn ennätyshinta-juttua lehteen. Taidemuseolta löytyi Harron Sikapoliisi kangasmerkkinä (ellen saa hihaani oikeaa poliisin merkkiä, menköön sitten tuo). Ja nyt työkaveri kävi piristämässä, tuli silleen tärkeä ja pidetty olo niistä puheista. Ei väliä, vaikka maailma on iso ja sekava. Minusta pidetään täällä. Vähän oon itsekäs. :)

[ ] Olet joskus käyttänyt legginssit-minihame-yhdistelmää.
[ ] Olet meikannut huulesi nudeksi, koska muutkin meikkaavat.
[ ] Olet litkinyt julkisesti siideriä. -- olutta kyllä, lasketaanko se?
[ ] Haukut itseäsi usein läskiksi kavereittesi seurassa, vaikka todellisuudessa et pidä itseäsi tippaakaan lihavana.
[ ] Sinulla on ainakin yksi vaate, jossa on playboy-pupun kuva.
[ ] Poltat salaa tupakkaa kavereittesi kanssa.
[ ] Poltat koska muutkin polttavat, tai koska tunnet itsesi niin cooliksi sen takia.
[ ] Haukut yleensä muiden ns. ernujen ulkonäköä. --- mitä ovat ernut?!?
[ ] Käytät talvisin talvitakkia, jonka hupussa on karvoja.
[ ] Galleriatunnuksessasi on numeroita kirjaimina.
[ ] Sinulla on ainakin yksi kuva galleriassa, jota voi pitää seksuaalisena tai ns. herutuskuvana
[ ] Et ymmärtänyt mitä äskeisen kysymyksen seksuaalinen-sana tarkoitti.
[ ] Hankit tahallasi huonoja koenumeroita, ettei kukaan vaan pitäisi sinua hikarina.
[ ] Liioittelet räikeästi seksi- ja suutelukokemuksiasi.
[ ] Kommailet galleriassa <3-sydämiä jatkuvasti, ja raiskaat ;D-hymiöön vähintään kolme D-kirjainta.
[ ] Kiroilet alvariinsa julkisesti niin, että kaikki muutkin varmasti kuulevat sinun kiroilevan.
[ ] Sinua on sanottu ainakin kolme kertaa pissikseksi.
[ ] Poikaystäväsi käyttää Kone helsinki-vyötä, raitapaitaa ja isoja laseja, tai lacoste-paitaa.
[ ] Olet varastanut rahaa vanhemmiltasi tupakkaan tai siideriin.
[x] Olet pissannut julkisesti, koska olit niin OMGkännisshä/koska muutkin tekivät niin. -- nokunolihaarlaripäälläeikävessaalähelläjahävettisaatanasti
[ ] Kutsut kavereitasi raksupoksuiksi, haneiksi tai horoiksi.

Tulos: 1

0-3 Epidemiavapaa

Hurraa, olet säästynyt aikamme suurimmalta massailmiöltä, et siis ole pissis! Taputa itseäsi selkään ja länttää rintaasi papukaijamerkki, onneksi olkoon, olet yksilö.

4-10.

Sinusta löytyy muutamia tartunnan merkkejä, mutta et toistaiseksi ole pahimmin saastunut. Kärkeimmät tuomitsijat pitävät sinua pissiksenä, mutta mikään pr0lissu sinä et onneksesi vielä ole..

11-21

Koska kysely oli lyhyt ja sinulla oli silti näin paljon rasteja, pelkään pahoin, että olet pissis. Älä hätäile, hengitä syvään. Sinulla on mahdollisuus parantua! Katkaise äkkiä välit kaikkiin entisiin haniraxuihisi, ja revi nyt ihmeessä se playboy-pupun kuva pakarasi kohdalta.

- pientä possua rokotetaan
- rivi miehiä ennen hirttämistä ja hetken päästä hirttoköyden jatkona
- paljon, paljon, paljon kuolleita
- itkeviä naisia
- hymyileviä poliitikkoja
- golffareita, keihäänheittäjiä ja tenniksen pelaajia
- uimareita lentotukialus USS Enterprisen lipuessa ohi
- lisää kuolleita ja itkeviä naisia
- poliitikkoja, nyt hieman vakavampina
- metsäpalo, maanpinnalta ja satelliitista katsottuna
- luontoaktivistien tempauksia
- iloisia lapsia, partiolaisia
- tulvia, lisää tulvia
- sotilaita
- sotilaita
- sotilaita
- kynttilämielenosoituksia
- valvontakameroiden kuvia ryöstöstä
- Jyrki Katainen, jolla lukee otsassaan "Jyrki Katainen"
- mellakoita
- lisää mellakoita
- taas pari sotilasta
- tanssivia nunnia
- paavi
- sotilaita

----------------------------------------

Härö tunnelma. Paniikin poikasta ilmassa. Kelaan Lehtikuvan kuvia, koko ajan nopeampaan tahtiin. Klik-klik-klik. Samat kuvat tuntuvat toistuvan, mutta ihmiset ja paikat vaihtuvat. Kaikkialla tapahtuu. Koko ajan. Niin hirvittävällä tahdilla, että pää sekoaa sen ajattelemisesta. Klik-klik-klik. Nämä kaikki kuvat ja satoja, satoja, satoja lisää. Ihan oikeita ihmisiä. Klikketi-klik-klik. Pelkästään sen ajatteleminen, että samaan aikaan kun minä tulen töihin, jossain hirtetään ihmisiä, toisaalla aktivistit rakentavat performanssia, muualla palaa kokonainen saari ja kaikkialla poliitikot näyttävät samalta... Huu.

Klikketi-klik-klik. Sitä tuntee olonsa niin pieneksi, että alkaa pelottaa. Jossain ihmiset oikeasti itkevät, oikeasti kuolevat, oikeasti taistelevat mellakoissa, oikeasti nauravat ja tekevät kärrynpyöriä. Niinku du'h. Nytkö sen hoksaat, silly little girl. Kauanpa kesti, naive little girl.

Mutta vaikka sen tietäisi, katsoisi uutisia joka ilta, lukisi lehden joka aamu, ei sitä tule aina miettineeksi. Sitä, että meitä on niiin saatanasti täällä. Ja tämä pallo on oikeasti saatanan iso. Pieni, mutta silti niin iso. Kaikki kuvissa näkyvät paikat... vaikka lähtisin samantien liikkeelle, en ikinä ehtisi kaikkialle. Huu. Olen niin pikkiriikkinen, ettei minua edes ole olemassa. Tulee sellainen... avara olo. Torikammo.

Uutisia on liikaa. Miten tässä kuvien ja tekstien tulvassa ehtisi edes hetken pysähtyä ajattelemaan sitä, että se hirtetty mies oli hämmentävän tyynen näköinen, kun pyöveli laittoi köyttä kaulaan. Seuraavassa kuvassa hän näytti jo nukkuvan.

Klikketi-klik-klik. Katson seuraavaksi kello seitsemän uutiset.

Googling my day away, eli kuinka minusta tuli nörtti... Kaveri kävi eilen "häiriköimässä", tuli pitämään seuraa töihin viimeiseksi puoleksi tunniksi. Olin ansainnutkin kahvitauon. Paskanjauhannan lomassa hän kertoi, kuinka on onnistunut löytämään taidokkaalla googlaamisella jos jonkinlaista tietoa viimeisimmästä ihastuksestaan.

Hyytävää, oikeastaan. Kaikkea sitä saakin tietää toisesta pelkän nimen perusteella. No, tänään piti sitten googlata omalla nimellä. Onhan sitä joskus tullut tehtyä, mutta nyt kyttäsin linkkejä sillä perusteella, mitä minusta saisi tietää - tai millaisen kuvan minusta saa googlen tuloksista. Ei sinänsä mikään yllätys, että suurin osa linkeistä oli satunnaisiin vanhoihin juttuihin, jopa Keparin ajoilta. Muutama juttuni on päätynyt jonnekin nettiuutispalveluihin, jotka keräävät tiettyihin aihepiireihin keskittyviä uutisia. Pari linkkiä vei ainejärjestön sivuille ja kokouspöytäkirjoihin, satunnaisia kertoja nimeni mainittiin laitosneuvoston esityslistoissa. Olinpa vielä mukana mediatekniikan sivuillakin! Je-hei, salainen insinöörimenneisyyteni nostaa päätään.

Lyhyesti, olen surkuhupaisia uutisia kirjoittava opiskelija-aktiivi, joka tempoilee humanismin ja insinörismin välimaastossa. Not bad. Mutta pirulauta, google kaivoi esiin myös minun ja S:n tutkielman erään pressaehdokkaan kampanjasta - se on niiiiiiiiiiiin outoa tekstiä, että tukka tärisee. Yhä pahenee, sillä seuraavaksi ruudulle lätkähti tuskalla ja pakon alla kirjoitettu artikkeli journalistisesta arjesta ja ammatti-ihanteista. Se, jos mikä, rakkaat ystäväni, on paskaa. Argh. Ei saa vaatia kurssisuorituksena nettilehteen artikkelia, jos tekstit aiotaan pitää netissä seuraavat tsiljoona vuotta. Vähänkö se juttu vielä joskus puree perseeseen puskan takaa. Lujaa.

Googlettamisesta syttynyt kaveri koitti hakea tietoa myös nalleupseerista. Nalleupseereilla ei taida olla omia nettisivuja. Toistaiseksi olemme löytäneet kännykkänumeron. Se tosin taitaa olla firman liittymä, joten se niistä kännipuheluista. Mikä on kaikille osapuolille vain hyväksi ja eduksi.

Kenet googlaan seuraavaksi?

Olen löytänyt unelmani.

Lautalattiat. Työhuone, joka on erotettu olohuoneesta lasiliukuovilla. Parveke länteen, ikkunoita kolmeen ilmansuuntaan. Täysin remontoitu keittiö, jossa on sellainen ihana reelinki seinässä kauhoille ja vispilöille. Kaksi makkaria, joten toisesta saa vierashuoneen. Taloyhtiössä sauna (oma olis tietty parempi, mutta sentään on sauna). Keskustassa. Lautalattiat. Lau-ta-lat-ti-at.

Sydän sanoi riks. Tunne on kuin vastarakastuneella. Pulssi nousee ja kädet tärisee. Hakisinko lainaa, tekisin kaupat ja sanoisin, että rakkaani, me muutamme ensi viikolla?

Hesarin sukupuolitestin tms. mukaan olen 59-prosenttisesti mies. Ilmeisesti munat kasvoivat sillä sekunnilla, kun rastitin kohdat "ampuisin mielelläni tuliaseella" ja "osaan laittaa järjestykseen luutnantin, everstin ja kapteenin". Munasarjani puolestaan taisivat surkastua silmissä, kun jätin valitsematta kohdat "muistan ystävieni syntympäivät" ja "olen harrastanut ratsastusta".

"Varoitus: sisältää stereotypioita." No du'h. Toisaalta, osaan laittaa luutnantin, everstin ja kapteenin järjestykseen vuosien univormukuolaamisen jälkeen. Se ehkä laskee (hetero)mies-pisteitäni.

DBTL on nyt virallisesti ohitse. Eilen ei enää jaksanut lähteä mihinkään iltarientoihin, keskiviikko ja perjantai saivat riittää tälle tädille. Perjantaina tuli taas naurettua ja säädettyä, kun oli ensin selvinnyt Jipun ja Lissujen Pissikset-keikalta. Pissikset. Kyllä. Kaikkea sitä saa kestää yhden pressipassin eteen. Jippu tarjoili suomilyriikan helmiä kuten "taas tulee talvi, taas tulee yö, hampurilainen jota en syö". Pyörittelimme N:n kanssa silmiä kunnes ne nyrjähtivät. Välispiikeissä Jippu toivotteli kuulijoilleen paljon iloa ja surua elämään. Ja mites se toinen oli, "sadetta kaikille". Ai kun kiva. Poikkesihan tuo surun toivottelu niistä perinteisimmistä "onko kaikilla kivaa, jee"-spiikeistä, mutta silti. Surua kaikille.

Kaiken lisäksi satoi kuin saavista kaataen. Joku kommentoi, että hiustyylini oli miamivicea. Lättänät, märät ja takussa. Hommat suitsait pakettiin, kotiin lämmittelemään ja irkkiin M:n ja T:n kanssa. Indie-iltamat olivatkin loppuunmyyty (damn, missasin Pintandwefallin), joten minun pitäisi kuulemma lähteä vahtimaan heitä Whiskibaariin. Siltä varalta, että he yrittäisivät iskeä miehiä. Nii nii. No, tekosyy kuin tekosyy, vaatteet päälle ja baariin. Iskemään miehiä. Ehdittiinhän siellä olla noin kaksi minuuttia, ennen kuin ensimmäinen köriläs istui samassa pöydässä. Go tytöt, go! Toimistolle jatkoille ja tervehtimään S:ää. En ole vieläkään oikein tottunut ajatukseen, että S:llä on nyt lyhyet hiukset. Univormun oli sentään jättänyt kotiin. Yht'äkkiä toimistolle tupsahtaa joku oululainen, selvinpäin oleva nuorimies katselemaan sitä bakkanaalia ja kyselee, että milloinkas voisi liittyä osakuntaan mukaan. Mainiota. Ansaitsen kultatähden, sillä keräsin illan aikana kolme uutta jäsentä.

Parin tunnin päästä saan itseni ylös sohvalta ja kotimatkalle. Ensin SKO:n O tosin rapsuttelee niskavillojani, kun S rapsuttelelee hänen niskaansa. Yllättävän euforinen olo, hyvä etten nukahtanut siihen seisaalleni. Tarttee lanseerata sama tapa TPO:n puolelle. Illan päätösrapsuttelut. Suorastaan simpanssimaista.

Kotiin, musun kanssa herkistelyä Tom Waitsin tahtiin, aamun lehden nopea selaus ja nukkumaan. Lauantaina Jann Wildea (pikkutytöt katsoivat pahasti kun tulin backstagelta bändiä moikkaamasta), hevikaraokea ja Jukka Poikaa. Liian paljon sponssisuklaata, pitaleipiä ja hodareita. Nyt tuntuu melkeinpä siltä, että olisi festareilla käynyt. Eipä olisi kaupunkifestareista uskonut ensinäkemällä!

M sanoo, että kun 30:n ikäpyykki lähestyy, sitä rupeaa taantumaan. Ellei pressipassia ja aamun lehden lukemisia lasketa, niin tämä viikonloppu noudatteli kyllä aika raakasti teinivuosia. Pelottava ajatus. Mitä seuraavaksi, telttailemaan Provinssiin?

Jooh. Enpä haluaisi olla kesurina Suomenmaassa tällä hetkellä. Ei sillä, että muutenkaan, mutta varsinkaan nyt. Lehdellä kun tuntuisi olevan ihan omat uutiskriteerinsä. Kuten se, että jos hallituksen linja rakoilee, niin se ei ole uutinen: "Mutta Vanhasta pitää myös ymmärtää. Pääministerin tärkein tehtävä on huolehtia hallituksen yhtenäisyydestä. Tästä näkökulmasta uutiset, joiden mukaan yhdeksän ministeriä on sitä mieltä ja kahdeksan tätä mieltä eikä kolme ole mitään mieltä, eivät ole oikein mistään kotoisin."

Eivät ole mistään kotoisin? Mikä sitten olisi uutinen, joka kelpaisi Suomenmaallekin? Herramunjee, jos ministerit ovat asiasta X eri mieltä, se on uutinen. Muistaakseni journalismin ideana on kertoa kansalle, mitä ne päättäjät tällä kertaa säätävät - vai mites se neljännen valtiomahdin homma nyt menikään? Ja vittu joo, Vanhanen on itse toimittaja! Varmaan vituttaa, kun lööpeissä höpistään että ketä se pani ja missä. Kyllä minuakin ärsyttäisi. Mutta kamoon, ei ole ehkä herran asia sanella, mitä yksittäinen ministeri saa sanoa ja kenelle. Jos nakkiministeriön tyyppi haluaa kommentoida kukkaministeriötä, niin kommentoikoon jos kokee siihen rahkeensa riittävän. Välttämättä eivät riitä, todennäköisesti eivät riitä, mutta vaikea sitä ministerin suuvärkkiä on tukkiakaan vaan sillä perusteella, että mää en tykkää. Sananvapaus, anyone? Ei ihme, että ministeritkin ovat ottaneet nämä myllykirjeet eri tavoin vastaan.

Ja Pave, hei. Mites sinä sen muotoilitkaan: "Mediat haluavat pyörittää poliitikkoja saadakseen aikaan otsikoita keinotekoisilla vastakkainasetteluilla. Kyselyissä asiat pannaan "puolesta tai vastaan" -muottiin. Monimutkaiset asiat yksinkertaistetaan, perustelut eivät kiinnosta jutuntekijöitä."

Jos ministeri Nönnönnöö on asiasta yhtä mieltä, ja ministeri Näänäänää toista mieltä, heidän mielipiteensä ovat vastakkain. Ei siinä ole mitään keinotekoista. Siinä on se vastakkainasettelu jo valmiina, kato. Monimutkaiset asiat koitetaan esittää simppelisti, koska lehdistö ei ole virkamiesten tiedotuskanava - on turha heittää 50-sivuista komiteaselvitystä sellaisenaan lehteen, koska kukaan ei tajuaisi siitä tuon taivaallista. On pikkasen enemmän lukijakuntaa palvelevaa selittää jo matkan varrella, että mitä tämä tai tuo raportti/selvitys/aiesuunnitelma tarkoittanee ihmisten arjessa. Yksinkertaistamme. No du’h. (Yksinkertaistin ja lyhensin nytkin, sillä on naurultani on vaikea koettaa keksiä pidempiä lauseita. Ehkä en osaisikaan, minä likasankojournalisti.)

Sen verran myönnyn olemaan samaa mieltä, että kyselyt ovat pahimmillaan laiskaa journalismia. Mennään sieltä mistä aita on matalin, kun kysellään jotain hemmetin suosikkihahmoa Pottereista tahi muuta naurettavaa. Mutta jos ministerit vastaavat näihin kuumina kesäpäivinä ideoituihin kyselyihimme ja me siteeraamme heitä, eivätkä vastaukset miellytäkään, älä lehtiä moiti. Moiti ministereitäsi vaikka kahdenkesken, jos vastaukset ovat olleet typeriä. "Kansanedustajia ja ministereitä hätistellään jatkuvasti vastaamaan joukkohaastatteluin." On se niin rankkaa, että joutuu välillä selittämään sieltä kansakunnan kaapin päältä tekemisiään...

Venäjällä Putinin ohjeet alaisilleen on baaaad. Meillä pääministerin ohjeet ministereille on vain "lokasankojournalismin" kitkemistä. Älkää ny hei oikeesti antako näin helppoja vertailukohteita.

Tai ehkä minä en tiedä lainkaan mistä puhun. Tohtiiko tässä nyt Suuria ja Mahtavia vastustaakaan? Lupaan olla soittelematta enää ikinä kenellekään ministerille ja odottelen kiltisti puhelimen ääressä, kun he ovat valmiita esittelemään asiansa ja ovat saaneet ohjeistukset, kuinka asiasta tiedotetaan. *niiaus*

Iltalehti 27.7.

Kosmetiikkayritys L'oréal on saanut huomautuksen valehtelusta ripsivärimainoksissa. Kosmetiikkajätin Telescopic-ripsivärin mainokset johtavat Ison-Britannian mainoksia valvovan viraston mukaan kuluttajia harhaan. Mainokset lupaavat ripsille 60 prosenttia lisää tuuheutta, jolloin ripset "kurkottavat tähtiin."

Valvontaviranomaiset saivat vihjeen kuluttajalta, joka huomasi L'oréalin ripsivärimainoksen keulakuvan Penelope Cruzin käyttävän irtoripsiä. L'oréal on myöntänyt kiinnittäneensä Cruzin ripsiin näkymättömiä irtoripsiä.
Yhtiö kuitenkin puolustautuu toteamalla, että irtoripsien käyttö on kosmetiikka-alan yleinen käytäntö. L'oréalin Telescopic-ripsiväriä on saatavilla myös Suomessa.

Muaha-ha-haa! Lisää tällaista! Kaikki tietävät, että mainokset valehtelevat, kosmetiikkamainokset etulinjassa. Mitä enemmän sitä hoetaan julkisuudessa ja tuodaan tällaisia naurettavia tapauksia esiin, ehkäpä ihmiset toimisivat tietojensa mukaan. Jättäisivät sen 30 euroa maksavan ripsivärin ostamatta, pitäisivät omista ripsistään sellaisina kuin ne ovat, eivätkä repisi stressiä siitä, että kurkottavatkohan minun ripseni tänään tähtiin. Mitä vitun väliä? Säästäisivät rahansa johonkin hyödyllisempään, vaikka elokuvailtaan ystäviensä kanssa. Ystävät eivät välitä, onko sinulla L’oréalin ripsaria vai ei. Vittu, kukaan ei välitä. Ainoastaan L’oréal, ja miksi sellaisen yhtiön välittämisistä pitäisi välittää? Sinun rahojasi he kaipaavat, paskat he nakkaavat hyvinvoinnillasi. Eläimiäkin kiusaavat, tai ovat ainakin kiusanneet.

Toissapäivänä kävimme kollegoiden kanssa Lumenen varastotyhjennysmyynnissä. Aurinkorasvaa ja sen sellaista eurolla. Nappasin mukaan aurinkovoidetta, sillä eihän sitä tiedä jos vaikka tänä kesänä aurinko paistaisi (taidan olla turhan optimisti)... tuli samalla tarkasteltua tarjolla olleiden meikkien mainoslauseita ja tuoteselostuksia. "Pieni kirvely on vain merkki siitä, että tuote toimii." Voi elämänkevät! Eli nyt minun pitäisi vielä sietää jotain hillitöntä kutkaakin, vain jotta silmänympärykseni, kainaloni tai *valitsetähänruumiinosa* näyttäisi kauniimmilta? Ilmeisesti moni suostuu sietämään "pientä kirvelyä", sillä kyseistä tuotetta oli enää pari putelia jäljellä.

Eikä miehillä taida olla sen helpompaa. Parranajostakin on tehty pienen armeijan budjettia vaativa taktinen operaatio. Musu kävi eilen ostamassa uusia teriä, neljä kappaletta 15 euroa. Jo on metallinpaloilla hintaa! Lumenen varastomyynnissä oli tarjolla jotain kolmivaihegeeliä, joka "Pure Force"-mainoslauseiden perusteella tekee kaikkea avaruuskävelystä lähtien. Mainoskylteistä puuttuivat ainoastaan ne sellaiset 60-luvun sarjakuvista tutut "Piff!!" ja "Bow!!!" iskukuplat. Raah, olen mies, käytän Pure Forcea.

Että kosmetiikkateollisuus onkin koomisuudessaan jo säälittävää. Silti minullakin on laukussa pieni purkki käsivoidetta aina talvisin, käytän deodoranttia ja tänä aamuna lättäsin hiuksiini mitälie-mehiläis-auringonkukka-vahaa. Eikä unohdeta sitä selluliittivoidetta, johon menin haksahtamaan. Aivan kuin se toimisikin...Ei tästä rumbasta vaan pääse eroon. Lohdutan itseäni kirjoittamalla journaliin hieman lisää sanahelinää.

Ai niin. Huulikiiltoa ei enää levitetäkään siveltimellä. Nykyään se on applikaattori. Tämän tiedon opimme musun kanssa eilen, telkussa joku Hollywood-blondi selitti asiasta. Applikaattori.

K: Mistä tietää, ettei ole enää 20-vuotias?
V: Kun illan keikan jälkeen joka paikkaa kolottaa ja ääni on kadonnut.

Mutta Eero <3 (olen näköjään ottanut tuon sydänhymiön omakseni). Tuli ehkä hypittyä biisien tahtiin turhankin aggressiivisesti, mutta minkäs teet, kun Rakkaus on niin ihana ja Eeron ääni... uih! Onhan mies vanhentunut sitten 90-luvun päivien (no du'h), mutta ääni on pysynyt samana. Ihana, matala, välillä niin raastava ääni että menen polvilleni samantien. Uih!

Nii, ja sain vihdoin, vihdoin halattua Eeroa. Oli vaan pakko, vaikka yleensä tulee rokkipoliisina tuhahdeltua naisille, jotka sipsuttavat halaamaan bändin jäseniä. Mutta kun mies seisoi siinä, ja minulla oli kädet tyhjinä ja olin just tunnin kuunnellut sitä ääntä... sain soperrettua kiitokset ja uih, Eero kiitteli takaisin, ihan korvani juuressa. Polvilleen, klonks. Eikä hän päästänyt ihan heti irti, vaan piteli kättään hetken vyötärölläni (hetki tosin saattoi olla noin sekunti, mutta silti). Minä loikin takaisin J:n luo kuin pahainen teini ja vingumme yhdessä, ja sitten nauramme, ja haemme skumppaa. Juliet jatkoi siitä mihin Eeron sooloshow lopetti, ja taas nauroimme, taputimme, kiljuimme ja pompimme. Politiikkaa! Takana olevat pojat, tai miehiä he olivat, kyttäsivät biisilistaa, mutta ha-haa, mepäs olimme eturivissä ja sain listan itselleni.

Nyt särkee niskaa (miten näin lyhyillä hiuksilla voi mossata, se varmaan näyttää typerältä), käsivarsia ja sääriä. Päätä ei särje, sillä siirryin hyvissä ajoin vesilinjalle, mikä oli fiksuinta ikinä. Kun hiki virtaa ja suuta kuivaa kaiken sen laulamisen jälkeen, ei skumppa oikein auta. Vieressä seissyt keski-ikäinen täti kyseli keikan jälkeen, että kuinkas kauan tytöt ovat olleet faneja. Hieman kylmäsi, kun laskutoimituksen tulos oli 15 vuotta. Me ollaan niin helvetin vanhoja! Liian vanhoja tällaiseen, mutta pah!

Tänään, kunhan pääsen töistä, popitan ihan satasella Juliettia putkeen. Yöllä kolmen jälkeen ei enää kehdannut, musukin nukkui sikeästi.

Ääh. Ärsyttää, kun työpäivät kutistuivat taas kahdella viikolla. Nyt ei jää ainoastaan puolen kuun palkka saamatta, vaan kokonainen tili hävisi kuin taikaiskusta. Ärsyttää, kun sataa ja pitäisi polkea kotiin. Ärsyttää, kun puhtaina on enää housut, jotka ovat about kaksi kokoa liian isot ja nyt ne roikkuvat koko ajan navan alapuolella - vyölenkithän olisivat aivan liikaa vaadittu naisten housuissa.

Ärsyttää, kun kotona odottaa kaamea sotku ja likaista, enkä jaksa taaskaan siivota, tiskata tahi pyykätä - eikä musukaan ehdi. Ärsyttää, kun tekee mieli kaljaa koko ajan, ja ärsyttää, kun mietin vain milloin pääsisin takaisin Himangalle. Ärsyttää, kun haastateltavat eivät vastaa.

Ärsyttää, kun eräskin työkaveri kommentoi taas minun ja musun suhteesta. Että kun teemme asioita silloin tällöin yksin. Että musu käy kavereidensa kanssa festareilla, ilman minua. Että vihaavatko ne kaverit minua niin paljon, vai mikä meillä on vialla - se, että minä en halunnut ko. festareille ei ilmeisesti ole vaihtoehto. Ärsyttää, että joku olettaa meidän olevan jatkuvasti lantioista sidottuja yhteen.

Ärsyttää, että Prahan matka siirtyykin joulusta tammikuulle töitten takia. Ärsyttää, etten enää kunnolla muista, minkänäköinen lutumusu-nappisilmä-upseerisetä olikaan, eikä talon arkistokaan auta.

Ärsyttää ihan vitusti nyt. Haluan rutisteltavaksi!

Mää oon niin herkkä. Rupean nyyhkyttämään, kun laivalastillinen floridalaisia mummoja laulaa hyvin murteellisella suomella jotain valssia vanhasta merimiehestä joka näkee kotimaansa lipun satamassa vuosien jälkeen. En ehkä juuri sen vuoksi, tarkkaa syytä en edes tiedä, mutta kuitenkin. Kyyneleet nousevat silmään, vastapäätä istuva musu on ihana ja meri on kaunis vaikka sataa ja tuulee. Byääääääh. Onneksi seuraavaksi bändi rupeaa soittamaan Dingoa ja joku keski-ikäinen mies liian kireissä polyesterihousuissaan haluaa tanssia pylvästä vasten. Kamala näky, mutta ainakin hän sai muun väen nauramaan.

Eilinen synttäriristeily Loistokarille oli siis mitä ilmeisimmin onnistunut. Tuuli helvetisti, vähän väliä satoi, mutta ei se mitään, pääsin loikkimaan kallioille tyrskyjen keskelle. Housut kastuivat läpimäriksi, kaulakoru oli revetä irti tuulen tempoessa sitä ja musu nauroi. Ruoka tarjoiltiinkin laivassa eikä karilla, ja floridalaiset mummot jonottivat satamiljoonaa tuntia, mutta meilläpä oli kuoharia (musu oli miettinyt kaiken valmiiksi) ja pari tuoppia kaljaa sekä lämmin tunnelma. Lopulta lautaset olivat täpötäynnä tolkuttoman hyvää loimulohta, saaristolaisleipä suli suuhun ja vedin napani täyteen.

Kaupunkiin palatessa harkitsin vielä, jos olisin lähtenyt Klubille katsomaan työkaveri B:n tutun bändiä. Mutta väsytti liikaa, ja olisihan se ollut epäkohteliasta lähettää musu yksin kotimatkalle noin ihanan illan jälkeen. Bussissa meinasin nukahtaa musun kainaloon. On se vaan komee mies. Tähän sydänhymiö.

Hihii! :)

Iltasanomat:
Alkuviikolla otsikoihin noussut saksalaisen Rammstein-yhtyeen laulajanvaihdos on osoittautumassa huijaukseksi. Aiemmin kerrottiin, että vokalisti Till Lindemann olisi ajautunut välirikkoon bändin kanssa. Uutisen alkulähde Blabbermouth.net ei ole tietoinen mistä väärennetty tiedote sai alkunsa. Asia uutisoitiin lukuisilla uutis- ja musiikkisivustoilla.

Uudeksi laulajaksi väitetty Nicklaus "En Esch" Schandelmaier kertoo bändinsä Slick Idiotin kotisivuilla, että pesti kuulostaa kiinnostavalta, mutta vaihto ei pidä paikkansa. Myös Thegauntlet.com uutisoi saaneensa asiasta varmistuksen Rammsteinin managementiltä Pilgrimiltä. Lisäksi indie-musiikkiin keskittyvä Side-Line Magazine varmisti Schandelmaierin lähipiiriltä kyseessä olevan väärä tieto.

- Työstän Slick Idiotille uutta materiaalia. Rammstein ja minä pysymme ystävinä ja toivotan heille hyvää jatkoa tulevaisuudessa, Schandelmaier kirjoittaa nettisivuilla.

Ei ole pystytty varmistamaan, että Rammsteinin levy-yhtiö olisi alkuperäisen tiedotteen takana. Myöskään Pilgrim ei tiedä väärien tietojen lähdettä. Rammstein työstää parhaillaan uutta, ensi vuonna julkaistavaa levyä.

Kaveri muuttaa sukunimensä. Ottaa itselleen sukunsa vanhan, jo kuolleen nimen käyttöönsä. Sen lisäksi, että uusi nimeä kalskahtaa komealta, on muutos myös ajatuksena kaunis. Juttelimme aiheesta ja ikävä kyllä oli pakko myöntää, että tiedän sukuni linjat surkuteltavan huonosti.

Enemmän harmittaa se, että olen kadottanut yhteyden maternaalisen linjan kokonaan. Tiedän, että minulla on äidin ja äidinäidin puolelta sukua Etelä-Pohjanmaalla. Paljonko heitä on, ketä he ovat, missä he asuvat, siitä ei ole aavistustakaan. Lapsena kerrottiin, että äidin suvussa olisi ollut jonkin sortin parantajia ja ennaltakuulijoita. Isäni suku kuori puita henkensä pitimiksi, mikäli suvun legendat pitävät paikkaansa. Ei sillä, että parkkaamisessa olisi jotain epäilyttävää tai sen sellaista, mutta olisihan se komeampaa sanoa olevansa parantajien jälkeläinen. Kuvittelen jatkavani tuota perinnettä, kun osaan tyrehdyttää verenvuodon ratamolla ja pyyhin pajun mahlaa haavoihin. Äitini vinkkejä, isän puolelta on sentään yksi kummitustarina ja Saaren henget.

Mikäli minulla on joskus lapsia, pidän huolen, että he tietävät myös äitinsä suvun. Ymmärrän kyllä, miksi yhteys äitini sukuun katkesi äidinäidin kuoltua niin nuorena, äidin ollessa vielä lapsi. Mutta silti... harmittaa ja ärsyttääkin, että elämästäni tavallaan puuttuu kokonainen osa, palapelin pala. En koe olevani juureton, sen verran tukevasti olen nilkkojani myöten keskipohjalaisessa mullassa, mutta silti. Mutta. Minulla olisi enemmän historiaa. Siitä kai tässä on kyse. Suvun tarinoita, persoonia, nimiä. Ei pelkkää pimeyttä.

Joku kuulemma äidin suvun puolelta tekee sukututkimusta, minunkin nimeäni on siihen kysytty. Ja musun. Olemme siis mukana jossain ketjussa, mutta ketjun alkupää on tuntematon. Mitäpä, jos oikeasti pyytäisin tutkimuksen itselleni ja lähtisin tutustumaan siihen puuttuvaan historiaan? Mutta olisiko se enää sama, kuin itse koetut ja kuullut tarinat? Lukisinko sukuni tarinaa kuin vieraan perheen elämäkertaa? Pahoin pelkään, että muistoja ei saa lukemalla kuolleiden nimilistaa.

Vuoden ihanin haastateltava -palkinto menee...*rumpujen pärinää*... tulliylitarkastaja L.R:lle! Voi, kun kaikki haastateltavat olisivat tällaisia. Ensinnäkin, mies on lomallaan (kuten kaikki heinäkuussa). Silti hän vastaa puhelimeen samantien, ei ärsyynny, eikä valittele että hän on lomalla eikä nyt oikein tiedä mistään mitään. Sen sijaan hän iskee pöytään loistavaa läppää, asiallista faktaa ja puhuu sellaiseen tahtiin, ettei haltioituneen toimittajan tarvitse huolehtia kuin orastavasta jännetuppitulehduksesta, kun kynä sauhuten täytyy kirjoittaa kaikki muistiin.

Eikä tässä vielä kaikki! Sama haltioutunut toimittaja soittaa varovaisesti uudelleen, seuraavana päivänä, kun pitäisi saada vielä kuviakin. No, Vuoden ihanin haastateltava ei häiriinny, kysyy vaan että eikös me eilenkin juteltu, ja antaa suurpiirteisesti luvan kuvata melkeinpä iiiiiihan mitä vaan. Sen sijaan, että hän antaisi vain jonkin satunnaisen numeron josta tavoitella kuvattavia, hän itse soittaa työpaikalleen ja järjestää kuvauspaikat ja ihmiset, ja ilmoittaa ne haltioituneelle toimittajalle - vain muutaman minuutin kuluttua! Ei päivän, ei edes parin tunnin, vaan muutaman minuutin kuluttua!

Eikä tässäkään vielä kaikki! Vuoden ihanin haastateltava huolehtii, että jos nuo kuvat eivät riitä, niin hän kyllä järkkää haltioituneen toimittajan vielä toiseenkin paikkaan kuvaamaan. Sielläkin olisi kaikkea jännää. Tässä vaiheessa haltioitunut toimittaja ei häiriinny edes siitä, että näin vallan vahtikoiria juoksutetaan vain sallituille kuvauspaikoille kuin Operaatio Aavikkomyrskyssä ikään - toimittaja on onnellinen ylipäänsä siitä, että joku jaksaa nähdä vaivaa.

Joten, haltioitunut toimittaja lähettää tuhansia lentosuukkoja ja lämpimiä ajatuksia herra tulliylitarkastajalle (eikä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa että herra tulliylitarkastaja on aika hot titteli). Tällaista lisää! Raikuvat aplodit!